sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Arvontavoittaja

Kiitoksia kaikille vastauksistanne arvontapostaukseen. Oli todella mielenkiintoista lukea keitä siellä ruudun toisella puolella oikein on. Joihinkin olen jo tutustunut heidän omien blogiensa kautta, joihinkin täällä blogin kommenttilaatikon puolella ja jotkut olivat aivan uusia tuttavuuksia. Eli kiitos siitä - antoisia hetkiä vietin vastauksia selaillessa. Olisin mielelläni arponut jokaiselle vastaajalle jotain pientä ja varsinkin teille vakkarikommentoijille, mutta mahdotontahan se on.

Jokatapauksessa, arvontapalkinnon voitti Heidih, opiskelija Virosta joka taannoin kävi lomalla Lontoossa ja Skotlannissa. Eli onnittelut sinne!




Päätin arpoa myös pienen ylimääräisen ylläripalkinnon ja se lähtee nimimerkille Oona.

Ilmoitathan osoitteeseen suklaatajakahvia (a) gmail.com nimesi ja osoitteesi niin saan laittaa palkinnon tulemaan. 

Vähän tässä arpomisessa onkin jo kestänyt, mutta viime viikko ja tämä viikko on ollut aika kiireinen. Varmaan tällä viikolla hellittää! Harmi vähän kun minulla olisi juuri kauheasti kaikkea kerrottavaa ja kirjoitusideoita, mutta aikahan tunnetusti ei riitä ihan kaikkeen ikinä. Oli silti kiva olla onnettarena ja jännätä että kukakohan sieltä palkinnon saa - pitäisi varmaan järjestää joskus toistekin!

2 kommenttia:

  1. Khihi, oi kun kiva ylläri ! :'-) Laitanpa samantien sulle tulemaan s.postia.

    VastaaPoista
  2. Oi mahtavaa. Nyt vasta huomasin tämän postauksen ja laitoin sähköpostia! :)

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails